TERAPIAPERHOSEN BLOGISTA

Millaista apua sinä tarvitsisit?

Korona tartuntatautina jo itsessään toi Suomeenkin huolta ja pelkoa. Tämän lisäksi karanteenit herättävät huolta ja pelkoa, koska monet selviytyvät elämässä arjen avulla. Sen, että pääsee kouluun syömään lämmintä ruokaa, töihin turvaan epävakaata puolisoa tai työ on ollut ainut syy olla käyttämättä päihteitä koko ajan. Se, mitä kodeista alkaa tulla esille seuraavien kuukausien aikana, herättää suurta huolta.

Toisaalta toivon, että tämä poikkeuksellinen aika tarjoaisi meille mahdollisuuden tukea toisiamme uudella tavalla ja kehittää yhteiskunnan ja yritysten palveluita joustavammiksi. Ainakin ensimmäiset viikot ovat osoittaneet, että sairaanhoitopiirit ovat erittäin mukautuvia organisaatioita ja hetkessä voidaan muuttaa isoja asioita ja toimintatapoja. Tällä kaikella haen sitä, että enemmän voitaisiin kysyä apua tarvitsevalta, että millaista apua sinä tarvitsisit? Sen sijaan, että tarjottaisiin valmista pakettia ja palvelupolkua, koska jos tämä palvelupolku ei sovellu tälle henkilölle, niin silloin on mennyt yhteiskunnan tai yrityksen resursseja hukkaan.

Miten voisimme tässä hetkessä auttaa lapsia, joiden on turvaton olla kotona? Miten voisimme auttaa kotiväkivallan uhreja, kun pakeneminen on vaikeampaa kuin ennen? Minulla ei ole näihin vastauksia, mutta tiedän, että näitä kysymyksiä, kysyy myös moni muu ja yrittää löytää vastauksia. Tavallisessakin yhteiskunnallisessa tilanteessa nämä ovat erittäin haastavia kysymyksiä, voi kestää kauankin ennen kuin ihmisellä on voimat irrota väkivaltaisesta suhteesta. Toivon todella, että tämän hetken poikkeustila auttaisi löytämään aivan uudenlaisia ratkaisuja.

Miten jokaiselle saataisiin raivattua polku, jota pitkin pääsee eteenpäin?

Mitä tapahtuu heillä, joilla mieli on järkkynyt jo ennen tätä hetkeä? Jos sosiaalisten tilanteiden pelkoa oli jo ennen tätä, niin millaista se on kuukausien kotona olemisen jälkeen? Vai voiko kriisi pakottaa ihmisen oppimaan suuntaamaan ajatuksia parempaan suuntaan – siihen mikä toimii ja on hyvin tässä hetkessä? Poikkeusolojen kesto luultavasti näyttää sen, että paljonko tämän seurauksena tulee konkursseja, työttömyyttä ja syrjäytyneisyyttä sekä ihan rehellistä nälkää ja pahoinvointia. Suomen hallituskin vaikuttaa yrittävän löytää ratkaisuja tähän tilanteeseen, mutta tämän lisäksi tarvitaan ideoita, miten voimme olla avuksi toinen toisillemme? Miten voimme tehdä asioita eri tavalla kuin ennen? Pieni toivon pilkahdus on siitä, että voisiko yhteiskunnallinen kriisi luoda uudenlaista yhteishenkeä… voisiko?

Uskon tämän tuovan tullessaan myös ison mullistuksen kuntoutuspuolelle, ehkä tulevaisuudessa meillä on yhdistelmänä läsnä- ja etäkuntoutusta. Etäkuntoutuksessakin on monenlaista tapaa toteuttaa. Voimme olla kuntoutujan kanssa molemmat läsnä samaan aikaan tai sitten voimme lähetellä toisillemme videoita ja viestejä sekä siten toteuttaa kuntoutusta ja tukea kotiharjoittelua. Kuntoutuksen puolelta eniten huolta kannan heistä, jotka asuvat asumisyksiköissä, joihin terapeutit eivät pääse sisään ja pelon vuoksi kotiinsa lukittautuneet ihmiset. Entä jos he ovat ilman kuntoutusta useita kuukausia? Missä kunnossa he silloin ovat? Ja etenkin, paljonko heitä sattuu kehon kankeuden lisääntyminen ja kuukausien aikana syntyneet virheasennot? Heidän lisäksi huoli on erityislapsista ja heidän perheistään. Tiedän, että osalla asiat ovat todella hyvin, mutta on myös heitä, jotka ovat heitteillä. He, joiden häiriökäyttäytymiseen ei osata reagoida ja tuloksena on konflikteja.

Onneksi poikkeustilassa on hyviä puolia. Huomaamme harvaan asumisen hyvät puolet ja etätyön mahdollisuudet. Arvostus lisääntyy suomalaista ruokaa ja viljelijöitä kohtaan. Ympäristö toipuu, kun saastemäärät pienenevät. Toivottavasti lähellä tuotetun tuotteen ja palvelun kysyntä lisääntyy. Heräisi halu suosia paikallista, jotta paikalliset palvelut säilyisivät.

Tätä kirjoittaessa herää huolehtimisen lisäksi suuri kiitollisuus heille jokaiselle, jotka ovat päivittäin ihmisten apuna, oli sitten tilanne mikä tahansa. Kiitos siis vammaispalvelut, sosiaalihuolto, lastensuojelu, poliisit, palokunta, ensihoito, neuvolat, sairaalat ja terveysasemat kaikkine toimintoineen, kotihoidon henkilökunta sekä kaikki lukuiset vapaaehtoistyöntekijät ja huoliluureihin vastaajat.  Kiitos suomalaiset viljelijät ja kaikki paikalliset pienyrittäjät – te mahdollistatte elämää myös maaseudulla ja ilman maaseutua jäisimme ilman ruokaa.

Terapiaperhonen Savonlinna Mikkeli

Kirjoittaja: Mari Tynkkynen, Toimintaterapeutti AMK, YAMK-opiskelija, Työnohjaaja

https://www.terapiaperhonen.com/terapeutit/mari-tynkkynen/

Nimike lisätty ostoskoriin.
0 nimikettä - 0,00