TOIMINTATERAPEUTTI, SEKSUAALITERAPEUTTI

Henna Kekkonen

Hellurei!

Esittelyssä tällä kertaa tämmöinen räväkkä maalaislikka, joka vähästä ei hätkähdä.

Vaikka työuraa ei ole takana kuin vajaa kymmenisen vuotta, paljon on ehditty kaikenlaista näkemään ja kokemaan ja ennen
kaikkea toteamaan, että elämä ei aina mene niin kuin Strömsössä.

Harmaan eri sävyjen kunnioittaminen
näkyy myös työssäni ja toivon, että sitä oppisin edelleen lisää joka päivä.

Olen valmistunut toimintaterapeutiksi Jyväskylästä ja sen jälkeen olen istunut edelleen tiiviisti koulunpenkillä.

Eksyin heti urani alkuaikoina neurologian pariin Punkaharjulla ja menetin sydämeni aivoille.

Aivojen monimuotoisuus ja niiden vaikutus meidän toimintaamme niin ajattelun, kuin fysiologian kautta on edelleen minun intohimoni.

Olen erikoistunut aivovauriokuntoutukseen Arcadan ammattikorkeakoulussa ja opiskellut monenlaisia neurologiaan liittyviä terapiamenetelmiä sekä -aiheita.

Olen aina ollut avoin kaikelle
uudelle ja siksi haluan kehittää itseäni koko ajan lisää opiskeluilla.

Ajatuksia elämästä ja vähän muustakin

Toimintaterapia merkitsee minulle paljon. Haluan auttaa ihmisiä saavuttamaan oikeasti tuloksia ja parantamaan toimintakykyä mm. halvaantuneen raajaparin osalta.

En halua saavuttaa tuloksia ainoastaan
yksittäisen tehtävän onnistumisessa, vaan motorisen kuntoutumisen edistymisessä myös laadullisesti.

Tullessani Terapiaperhosen rivistöön kohtasin Vasa Concept -kuntoutusmenetelmän, jota tarkastelin samalla uuden oppimisen innolla kuin muitakin terapiamenetelmiä.

Se on antanut minulle uusia välineitä ja
mahdollisuuksia vaikuttaa kuntoutumiseen eri tavalla kuin aiemmin ja se kuuluukin tällä hetkellä vahvasti työotteeseeni, unohtamatta kuitenkaan kaikkia muitakin työvälineitä mitä olen löytänyt urani varrella.

Kuntoutuksen tavoitteet ovat aina yksilöllisiä ja ihmisistä itsestään lähtöisin. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi yhdessä mietimme, mikä olisi paras lähestymistapa.

Työskennellessäni toimintaterapeuttina huomasin myös, että pariskuntien kohtaaminen ja ihmisen seksuaalisuuden kohtaaminen oli kiinnostavaa ja halusin tietää tästä lisää.

Kaiken kautta eksyin opiskelemaan seksuaalineuvojaksi ja nyt kolmen vuoden uurastuksen jälkeen olen erityistason seksuaaliterapeutti.

Sairastumisen ja vammautumisen vaikutukset ihmisen seksuaalisuuteen ovat erityisaiheena kiinnostavia, mutta autan kaikenlaisia ihmisiä seksuaalisuuteen liittyvissä haasteissa.

Seksuaaliterapeuttina sekä toimintaterapeuttina työotteeni on napakan hellä.

Meillä jokaisella on omat reppumme työkaluineen, joita käytämme joka päiväisessä elämässä ja jotka näkyvät toimintatavoissamme ja reaktioissamme ollessamme vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa.

Näitä ajattelumalleja ja toimintatapoja usein myös terapiassa tarkastellaan ja pohditaan yhdessä.

Viitekehyksenä minulla työssäni ovat voimavarakeskeisyys, dialogisuus ja ratkaisukeskeisyys, mutta myös hyväksymis- ja omistautumisterapia on minulle läheinen.

Uskallan väittää, että vastaanotolleni ei ole vielä tähän päivään mennessä tullut sellaista aihetta, joka minut saisi hämmentymään tai punastumaan.

Toivon, että vastaanottoni olisi sellainen tila, missä kaikenlaisille aiheille ja ihmisille olisi tilaa.

Esimerkiksi seksuaalisuuden saralla väkivalta, fetissit, traumat ja pedofilia voivat olla vaikeita aiheita käsitellä, mutta minun tehtäväni ei ole arvottaa aiheita eikä ihmisiä. Tehtävänä on vain löytää ratkaisuja paremman arjen löytämiseksi.

Jokainen terapeutti on omanlaisensa ja tekee työtään persoonansa kautta.

On tärkeää löytää itselle sopiva terapeutti, joka sopivasti ymmärtää, kannustaa, kuulee ja auttaa mutta samalla myös haastaa, reagoi, laittaa pohtimaan sekä uskaltaa kohdata ihmisen kokonaisena.

Tämä on minun arvoistani suurin työssäni –
olla ihminen ihmiselle.

Näyttää tunteita, olla peilinä ja tukena, kannustaa ja pitää kädestä kiinni ja samalla potkia lempeän hellästi perseelle, eikun takapuolelle, jotta päästään eteenpäin.

Jos joku tässä tekstissä herätti tunteita, ota rohkeasti yhteyttä. Olen täällä.

Henna Kekkonen

Seksuaaliterapeutti

Varaa aika Hennalle seksuaaliterapiaan

A66A0196

Henna Kekkonen

Toimintaterapeutti AMK
Metropolia YAMK, valmistuu 2020
Erityistason seksuaaliterapeutti NACS

"Yö on pimeä, jotta tähdet näkyisivät."

Hennasta kuultua

Kiitos, tänpäiväisestä keskustelutuokiosta, on parempi olla.

Asiakas

Minut kohdattiin kokonaisena ihmisenä käydessäni seksuaaliterapeutilla. Oli aikaa ja rauhaa jutella.

Tyytyväinen asiakas
Nimike lisätty ostoskoriin.
0 items - 0,00