Fysioterapiaprosessi on usein selkeä: ihmisellä on ongelma esim. kipuun tai perusliikkumiseen liittyen ja hän tulee fysioterapiaan saadakseen ongelmaan helpotusta. Useimmiten hän on myös valmis tekemään aktiivisesti töitä saadakseen ongelman ratkaistuksi. Aina ei kuitenkaan ole näin, kuntoutujalla voi olla esim. motivaation puutetta, huolia tai perheessä on ongelmia, jotka haittaavat kuntoutumista. Vakavaan sairastumiseen liittyvä kriisi ja mielialan lasku voivat myös vaikeuttaa  tilannetta. Miten tällaisessa tilanteessa minun fysioterapeuttina tulisi toimia, jotta kuntoutuminen olisi mahdollisimman hyvää?

Fysioterapia on muiden terapiamuotojen tavoin aikojen kuluessa muuttunut paljon. Aluksi on hyvä tarkastella, miten nykyiseen tilanteeseen on tultu. On hyvä tuntea historiaa, että voi oppia ja mennä eteenpäin. Fysioterapialla on oma tarinansa. Jo antiikin Kreikassa käytettiin hoitomuotoina liikuntaa, hierontaa ja vesihoitoa. Fysioterapia kehittyi erityisesti maailmansotien jälkeen, jolloin alettiin kuntouttaa sodissa vammautuneita. Vallalle kehittyi vähitellen ratkaisukeskeinen työskentelytapa, jossa esim. selkäkipuisen kuntoutujan vaivan aiheuttajaa on pyritty selvittämään testein ja tutkimuksin sekä hyödyntäen biomekaniikan tietoja. Tämän jälkeen vaivaa on hoidettu opittujen menetelmien mukaan ja saatu usein hyviä tuloksiakin. Terapiassa on siis hoidettu selkää eikä välttämättä ihmistä. Onneksi viime vuosina käsitykset ovat muuttuneet. Fysioterapiassa pyritään entistä enemmän asiakaslähtöiseen ja kokonaisvaltaiseen toimintatapaan, jossa hyödynnetään kuntoutujan vahvuuksia ja voimavaroja.

Kokonaisvaltaisuuteen ohjaa myös ICF:n (International Classification of Functioning, Disability and Health) lisääntyvä käyttö fysioterapian ja terveydenhuollon kirjaamisessa. ICF kuvaa yksilön toimintakykyä kokonaisvaltaisesti; toimintakyky on moniulotteinen, vuorovaikutuksellinen sekä dynaaminen tila, joka koostuu terveydentilan sekä yksilön ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksesta. Toimintakyky käsitteenä kattaa kaikki ruumiin/kehon toiminnot ja rakenteet, suoritukset – jotka osin rakentuvat kehon rakenteiden ja toimintojen varaan, sekä osallistumisen eri elämäntilanteisiin ja yhteisön elämään. Toimintarajoitteet puolestaan kattavat ruumiin/kehon vajavuudet ja suoritus- sekä osallistumisrajoitteet. (World Health Organization/Stakes. 2013. ICF – Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus). ICF:n käytön myötä huomioimme siis aiempaa paremmin esim. kuntoutujan elämäntilanteen ja hänen lähipiirinsä. Käytäessä yhdessä kuntoutujan kanssa läpi hänen tilannettaan ICF:ää hyödyntäen tämä todennäköisesti selkeyttää hänen kokonaiskuvaansa tilanteestaan. ICF ohjaa hänen ajatuksiaan kuntoutumisestaan positiivisella tavalla. Sama pätee myös hänen lähipiiriinsä. Kuntoutuksessa on tärkeää ”voimaannuttaa” kuntoutujaa ja käydä asiat läpi kannustavalla tavalla.

Juha Veinola, fysioterapeutti / Terapiaperhonen

Lähteet:

Arnkil, Tom Erik & Seikkula, Jaakko. (2014) Nehän kuunteli meitä. Tampere: Juvenes Print

Heiskanen, Vesa (2001). Michael White ja tarinoiden keveä syvyys. Ratkes 4/2001.

Holm, Pekka (2011). Voimavarakeskeinen psykoterapia ja muutos. Ratkes 1/2011.

Jämsä, Hanna (2016). Dialogisuus fysioterapiassa. Opinnäytetyö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Morgan, Alice (2008). Johdatus narratiiviseen terapiaan. Jyväskylä: Gummerus

Mäenpää, Elina (2012). Reflektion taidosta. Opinnäytetyö. Aikuis- ja Yhteisökoulutus & Palmenia

Seikkula, Jaakko & Arnkil, Tom Erik (2005) Dialoginen verkostotyö. Helsinki: Tammi

Sukula, Seija & Vainiemi, Kirsi GAS-menetelmä, käsikirja, versio 4. Kela

Suomen fysioterapeutit / Eettinen toimikunta (2014) Fysioterapeutin eettiset ohjeet

World Health Organization/Stakes (2013) ICF – Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus. Tampere: Juvanes Print

Olkanivel on elimistön liikkuvin nivel ja sen erilaiset vaivat ovat yleisiä. Olkanivelen liikkeissä voi olla kipua tai liikkuvuus on rajoittunut. Olkaniveleen voi tulla myös vaurioita kaatumisen tai muun tapaturman yhteydessä. Mitä sitten fysioterapiassa voidaan tehdä tilanteen helpottumiseksi. Seuraavassa joitakin ajatuksia tästä laajasta aiheesta. 

Olkavarren luun pää niveltyy lapaluussa olevaan nivelkuoppaan muodostaen olkanivelen. Niveltä ympäröi nivelkapseli ja lihaksia, jotka muodostavat kiertäjäkalvosimen. Olkanivelen liikkeisiin vaikuttaa suuri määrä lihaksia eli olkavarren ja olkapään seudun lihasten lisäksi lavan seudun lihakset, selkä- ja hartiaseudun lihakset, rintalihakset ja faskiarakenteiden kautta lihaksisto paljon laajemminkin. Mikäli jotkut lihakset eivät tee omaa työtään liikkeiden suorittamisessa oikea-aikaisesti, voi tulla ajan myötä ongelmia. 

Fysioterapiaan kuuluu oleellisesti tutkiminen eli haastattelun lisäksi tehdään tarvittavat testit, joilla selvitetään ongelman aiheuttajaa. Osa testeistä voi jatkossa toimia myös kotiharjoitteina. Havainnointi on erittäin tärkeää, esim. miten lapaluu liikkuu ja tätä liikettä kannattaa verrata kivuttomaan puoleen. Usein liikkeissä voidaan passiivisesti ohjata lavasta ja mikäli tämä helpottaa liikettä tai vähentää kipua, niin aletaan olla jo oikeilla jäljillä. Myös olkavarren luun pään liikkeeseen nivelkuopassa kannattaa kiinnittää huomiota. Esim. nivelkapselissa voi olla kireyttä eikä luun pää pääse liukumaan nivelkuopassa riittävästi, tämä voi aiheuttaa kudoksiin ärsytystä yläraajan nostoliikkeissä. Palpointi on tutkimisessa myös oleellista, kun esim. selvitetään kiertäjäkalvosimen lihasten tilannetta.  

Lapaluun liike ja hallinta ovat ehdottoman tärkeitä olkanivelen toiminnalle. Lavan seudun lihaksisto voi olla jännittynyttä ja kireää eikä lapa pysty seuraamaan kunnolla olkavarren liikettä. Lavan seutu voi olla myös liian liikkuva. Fysioterapiassa kannattaa huomioida lavan hallinta, suljetun ketjun harjoitukset ovat tähän yleensä hyviä eli harjoituksia tehdessä yläraajaan varataan. Lavan hallintaa voi harjoitella myös eri alkuasennoissa esim. jumppakuminauhan tai pienten käsipainojen kanssa. Manuaalisella terapialla voidaan rentouttaa jännittyneet lihakset. Hieronnan lisäksi voidaan käyttää nivelmobilisaatiota ja käsitellä faskioita. Kipu voi vaikeuttaa harjoitteiden tekemistä merkittävästi, tällöin voidaan hyödyntää esim. terapiapalloa tai faskiarullaa liikkuvuusharjoittelussa. Terapiapallolla tehtävät rullaukset onnistuvat yleensä varsin hyvin. 

Olkanivelen vaivojen yhteydessä niskan tilanne kannattaa tarkastaa, samoin rintarangan ja kylkiluiden liikkuvuus. Ylärintarangan jäykkyys hankaloittaa yläraajan nostossa liikkeen tekemistä loppuliikeradalla. Myös kokonaisvaltainen ryhdin huomiointi kuuluu asiaan. Mikäli hartiat ovat painuneet liikaa eteen, voi tämä aiheuttaa ongelmia esim. ahtauttamalla olkalisäkkeen alaista tilaa (ns. impingement-oire). Yleisesti voisi sanoa, että harjoitteilla pyritään lihastasapainoon: kireitä lihaksia venytetään ja heikkoja vahvistetaan, lisäksi hermotus huomioidaan erilaisilla liikehallinnan harjoitteilla. Kokonaisvaltaisia faskiarakenteita huoltavia liikkeitä kannattaa tehdä, esim. joogatyyppiset harjoitukset ovat hyviä. 

Olkapään seudun harjoittelussa tarvitaan kärsivällisyyttä, esim.  kiertäjäkalvosimen lihasten repeämistä ja olkanivelen vammoista kuntoutuminen vie usein aikaa. Useimmiten tilanne on kuitenkin mahdollista saada paremmaksi. 

Fysioterapia fysioterapeutti Juha Veinola
FT Jusa

Lisää tietoa fysioterapiasta löydät sivuiltamme: https://www.terapiaperhonen.com/fysioterapia/

Nimike lisätty ostoskoriin.
0 nimikettä - 0,00