Search
Close this search box.
Kokonaisvaltaista kuntoutusta ja hyvinvointia tukevat palvelut vauvasta vaariin.

Seksuaalianamneesi

Seksuaalisuudesta keskusteleminen tai ylipäätään aihealueen kohtaaminen kuntoutustyön ammattilaisena voi olla haastavaa. Olen tehnyt vuosia nyt töitä seksuaalisuuden äärellä ja yhtenä osa-alueena on ollut kuntoutuksen ammattilaisten osaamisen kehittäminen. Yhtenä työni tuotoksena julkaistiin katsaustason artikkelini Kuntoutus 1/2019 numerossa.  Tätä artikkelityötä varten kahlasin tutkimusten ja artikkelien maailmassa paljon, ja luin sekä kuntoutustyöntekijöiden että kuntoutuspalveluiden käyttäjien kokemuksia seksuaalisuudesta ja siitä puhumisesta osana kuntoutusta. Aihe koetaan tärkeäksi molemmilta osapuolilta, mutta silti samalla kauttaaltaan kaikki data kertoo, että seksuaalisuus on vaiettu ja vähäisesti huomioitu.

Syitä puhumattomuuteen on monenlaisia – ajanpuute, pelko asiakkaan nolostuttamisesta, oman kompetenssin epäily, ikään, suuntautumiseen tai sukupuoleen liittyvät oletukset tai ennakkoluulot, yksityisyyden puute tai ajatus, että se kuuluu jonkun muun työsarkaan. Kuntoutustyöntekijät olettavat, että asiakas itse kysyy, jos haluaa asiasta keskustella ja asiakas olettaa, että kuntoutustyöntekijä antaa luvan puhua. Asian ollessa näin, tulee tilanne, että kukaan ei ota asiaa puheeksi.

”Ei sillä, että sen puheeksi otto olisi vaikeaa, mutta pelkään avaavani asian, johon minulla ei ole pätevyyksiä vastata.”

Yksi isoimpia ammattilaisten esteitä on oma kokemus siitä, ettei ole aiheeseen liittyvää erityisosaamista. Kuntoutustyöntekijöinä olemme usein kriittisiä omaa osaamistamme kohtaan. Arvostamme usein lisäkoulutusta ja hankimme uusinta tietoa menetelmistä ja taidoista. Jos seksuaalisuudesta tai seksuaalisuuteen liittyvistä aiheista ei ole lisäkoulutusta taskussa, helposti ajattelemme, että emme voi tätä asiaa käsitellä. Ehkä hieman karrikoin nyt, myönnettäköön – se on tapani. Mutta entäs jos kuitenkin väittäisin, että tämä on sellainen aihe, missä riittäisi ihminen ihmiselle? Seksuaalisuus on meissä kaikissa, se on ihmisyyttä, se on olemista. Ja kun kohtaamme ihmisen ihmisenä, kohtaamme hänet myös seksuaalisena olentona.

Suurin osa asiakkaidemme huolista kaipaa vain kuuntelua, eikä välttämättä edes suurempaa interventiota. Ne ammattilaiset, jotka ovat ylipäätään sanan ”seksuaalisuus” kanssa sinut, kokevat, että he pystyvät erityisosaamisen puutteesta huolimatta kuuntelemaan ja tukemaan asiakkaitaan. Tämä osoittaa, että suurimpana esteenä keskustelulle on kuntoutustyöntekijän omat asenteet ja ”level of comfort”, ei niinkään ammatillinen osaaminen.

Kuuntelin tänä aamuna jälleen Jari Sarasvuon podcasteja (joita voin todella lämpimästi suositella) ja siellä hän lausui, että aloitteleva terapeutti voi olla monessa tapauksessa parempi kuin pitkän linjan oppinut ja kouluttautunut konkari. Asiasta tietysti voi olla monenlaista eri mieltä, mutta pieni ajatus jäi itselleni siitä mieleen. Sarasvuo nimittäin viittasi, että aloitteleva terapeutti usein on utelias, avoin, innokas ja tietämätön. Silloin kun ollaan tietämättömiä, ei arvoteta niin helposti esiin tulevia asioita. Tämä tietämättömyyden asenne auttaa kohtaamaan asioita niin, että haluaisimme ymmärtää lisää. ”Kertoisitko lisää” on loistava heitto, kun kohtaamme uuden ja oudon asian. Näin voimme oppia jotain uutta.

”Emme voi mennä asiakkaan kanssa sinne, missä emme ole itse olleet”

Jokaisella sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suorittaneella tulisi olla riittävästi työkaluja tarjota seksuaalineuvontaa. Niin kuin jo yllä sanoin, siihen ei liity välttämättä erityisosaamista tai huimia koulutuksia, vaan kuunteleminen on se helpoin askel asiakkaan seksuaalisuuden kohtaamiseen. Mutta ennen kuin pystymme kohtaamaan seksuaalisuutta asiakkaissamme, tulisi meidän myös uskaltaa kurkistaa itseemme. Seksuaalisuuden kohtaamisessa oikeasti ensimmäinen ja tärkein askel on, että ammattilainen pyrkii tietoisesti ymmärtämään omaa seksuaalisuuttaan ja miettimään asioita, jotka siihen ovat vaikuttaneet. Meidän arvomme, asenteet, tunteet ja ennakkoluulot ovat meissä itsessämme ja valitettavasti sekä onneksi, ne näkyvät joka päiväisessä työssämme auttamatta.

Meillä kaikilla ammattilaisilla on aina asiakkaan kanssa läsnäollessa samanaikaisesti mielessä oma tietoisuutemme ja valmius reflektoida kaikkea, mitä tietoisuuteen ilmaantuu. Kun tiedämme omat kehityshaasteemme, emme säikähdä vaikeiden asioiden esille tuloa asiakkaan kanssa. Kun kohtaamme seksuaalisuuteen liittyviä asioita, ne voivat herättää meissä erilaisia tunteita, pelkoja, inhoja, ennakkoluuloja, iloja, suruja… Pohtimalla omaa menneisyyttämme, ymmärrämme näiden tunteiden läsnäolon meissä itsessämme ja pystymme hyväksymään niiden esiintymisen myös asiakastilanteissa.

Ammatillisuus on omien rajojen ja rajoitteiden tiedostamista, niihin paneutumista ja niistä oppimista. Kun tiedostaa oman menneisyytensä suhteessa seksuaalisuuteen, annamme itsellemme työkaluja käsitellä niitä muiden ihmisten kanssa.

Loistava työkalu oman seksuaalisuuteen liittyvän historian käsittelyyn on seksuaalianamneesi.  Tutustu alla olevaan paperiin. Siinä tuntuu olevan paljon tekstiä, paljon sanoja, paljon kohtia. Hengitä. Ota hetki aikaa ja pohdi sen kohdat läpi ihan rauhassa. Ja jos joku herättää jonkun voimakkaamman reaktion, niin pohdi miksi. Mikä siinä oli vaikeaa? Miksi joku nauratti? Miksi joku tuntui pahalta? Tee tämä harjoitus itsellesi. Jos joku aiheuttaa pahan olon, pohdi tarvitsisiko sitä miettiä jonkun kanssa enemmän. Anamneesin löydät tästä:

Seksuaalianamneesi 

Kuuntele, kuule ja ohjaa.

Tämä kaikki ei nyt tarkoita sitä, että kaikkien täytyy osata puhua seksuaalisuudesta ja seksistä aivan luontevasti ja normaalisti ja ilman ongelmia. Se tietysti olisi aivan loistavaa, mutta tosiasia on, että meillä kaikilla on mahdollisesti sellaisia aiheita, mitä emme halua tai pysty käsittelemään asiakkaan kanssa. Tämän tiedostaminen ja tunnistaminen on osa prosessia.

Tärkein viesti on kuitenkin se, että kun tunnistamme nämä hankalat kohdat itsessämme, pystymme kuuntelemaan ja kuulemaan asiakkaan niistä huolimatta ja reagoimaan asiaan kuuluvalla tavalla. Asiakasta ei saa eikä voi jättää asioiden kanssa yksin. Voimme kuunnella, mutta vielä enemmän kuulla pienet vinkit ja kysymykset. Voimme myöntää, että itse emme pysty auttamaan. Ja voimme ohjata eteenpäin.  Ammatillisuuden yksi tärkeimpiä taitoja on myöntää, että en tiedä, mutta voin auttaa sinua etsimään sellaisen ihmisen, joka osaa auttaa.

Kun asiakas kokee, että häntä kuullaan, terapiasuhde syvenee ja motivaatio toipumiseen saattaa voimistua.

Seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset voivat itselle olla liian vaikeita käsitellä ja puhua, mutta se ei saa olla syy jättää kuntoutujaa niiden asioiden kanssa yksin.

Minä autan mielelläni, mikäli Sinulla tai työyhteisölläsi on halu oppia lisää seksuaalisuudesta puhumisesta tai sen kohtaamisesta.

Kirjoittaja:

Henna Suikki

Toimintaterapeutti YAMK

Erityistason seksuaaliterapeutti NACS

050 344 7864

Terapiaperhonen-

Tilaa meidän uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kuukausittain vaihtuvia etuja sekä ajankohtaista tietoa meistä. 

Terapiaperhonen-

Tilaa meidän uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kuukausittain vaihtuvia etuja sekä ajankohtaista tietoa meistä.