Terapiaperhonen Oy Nojanmaantie 26, 57210 Savonlinna / Teollisuuskatu 10, 50130 Mikkeli

Seksuaalisuus. Kuka siitä puhuu?

Muutama vuosi taakse päin työskentelin isossa kuntoutuskeskuksessa neurologisten asiakkaiden parissa, pääosin subakuutissa vaiheessa olevien aivoinfarkti asiakkaiden kanssa, mutta paljon myös muita sairasryhmiä kohtaavana toimintaterapeuttina. Olin erikoistunutkin vuoden mittaisilla erikoistumisopinnoilla aivovauriokuntoutukseen. Kohtasin asiakkaita aika pian sairastumisen jälkeen ja mukana kuntoutusjaksoilla oli myös läheisiä ja omaisia. Puoliso hyvin usein. Elämä oli muuttunut, sairastuminen ja vammautuminen oli sotkenut palapelin palasia. Toimintaterapiassa paljon keskityttiin motoriikkaan ja arjen toimintojen harjoitteluun, mutta myös tunteiden ja ihmisten kohtaaminen oli voimakkaasti läsnä terapiassani. Keskustelimme voimavaroista, muuttuneesta kehosta, oudon tuntuisesta vartalosta ja peloista. Usein tuli tunne, että läsnäolo oli suurin asia, mitä kuntoutujat ja puolisot kaipasivat.

Ollessani läsnä, näin ja kuulin pelkoja parisuhteesta, pelkoja kumppanin menettämisestä, ajatuksia siitä, mitä seksi on halvaantuneen kehon kanssa. Toimiiko se enää? Saanko erektiota? Voinko edes kokeilla saavani sitä? Haluaakohan puolisoni enää minua? Entä jos sairastuneen persoona on muuttunut, onko tuo enää se ihminen kenen kanssa olen aiemmin elänyt? Mitä parisuhde nyt merkitsee elämässä?

Näitä asioita keskustellessani jouduin usein olemaan vain kuunteleva korva, olkapää ja tuki. Minulla ei ollut juuri välineitä auttamiseen. Missään koulussa tai kurssilla ei ollut opetettu mitä kaikkea seksuaalisuus on ja miten seksuaalisuus kohdata puheenaiheena osana terapiaa. Aivovaurio erikoistumisopinnoissa ei ollut sanaakaan, että miten sairastuminen näkyy seksuaalisuudessa tai miten sitä voi huomioida. Saati sitten, että miten sitä kohdata itse toimintona! Nolostuttaa ehkä, punastuttaa. Parisuhteesta vielä nyt ehkä voidaan jutella, mutta seksi – ei se minun asiani ole. Eikö todella? Toimintaterapian alkuhaastattelussa kartoitan ihmisen kyvyn pukeutua, riisuuntua, laittaa sukat jalkaan, harjata hampaat, ajaa parta, kammata tukka, ottaa shampoota ja pestä tukka, pestä  varpaat, pyyhkiä takapuoli isomman hädän jälkeen ja huolehtia intiimihygieniasta. Mutta jos kysyn, että saatko pestyä hyvin jalkovälisi, minun ei ole lupa tai asia kysyä, että saatko myös hyväiltyä itseäsi haluamallasi tavalla. Olisin halunnut kysyä usein, olisin halunnut kohdata ihmisen kokonaisvaltaisesti ja rohkeasti antaa lupa asiakkaalle kertoa, jos joku mieltä painaa - myös seksin saralla. Näistä vaikeista tilanteista, kun en tiennyt miten avata keskustelu tai kuuluuko minun edes avata, ajatus opinnoista lähti liikkeelle.

Nyt valmistuminen seksuaalineuvojaksi häämöttää jo kulman takana. Teen yksityisellä sektorilla töitä neurologisten asiakkaiden kanssa edelleen ja lopputyöni teen aivovauriokuntoutujien kokemuksista seksuaalisuuden puheeksi ottamisesta. Otetaanko sitä puheeksi missä vaiheessa ja kuka ottaa? Olen kysellyt paljon muiltakin sairasryhmiltä kokemuksia, avannut keskustelua muiden tuttujen terapeuttien ja jopa lääkäreiden kanssa. Kaikki hienosti kiertelevät ja kaartelevat usein ensimmäiset virkkeet aiheesta, mutta kun keskustelu lähtee käyntiin, melkein jokainen on sanonut, että "täytyisihän näistä puhua kyllä enemmän" tai "eipä ole tullut kyseltyä". Rohkeus? Nolous? Ajanpuute? Kyllä sen joku muu hoitaa? Mikä on se kynnys, mikä aiheuttaa sen, ettei näistä asioista ehditä puhumaan tai aktiivisesti keskustelemaan? Valitettavan usein varsinkin kuntoutujilta olen kuullut sitä, ettei kehtaa kysyä. Eli kuntoutujat eivät ollenkaan ole varmoja, voiko asiasta kysyä tai keneltä siitä voisi kysyä. Kuntoutujat odottavat, että keskustelu avataan ammattilaisen puolelta. Näin ainakin minun oman kokemuksen ja kommenttien pohjalta. Jos on joku vaiva (miehet ovat viitanneet siis erektiovaivaan esimerkiksi), siihen on helppo käydä kysymässä se pilleri. Mutta seksuaalisuus on paljon muutakin kuin vain se erektio. Miten muuten ihminen haluaisi toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan? Onko pyörätuolissa olevalla mahdollisuus käydä erotiikkaliikkeessä? Osaako kuntoutuja sairastumisen jälkeen edelleen katsoa pornoa tietokoneelta? Jos kädet ei toimi kunnolla, niin saako kunnon otetta hieromasauvasta?

Seksuaalineuvojan ammatti on tuonut todella paljon lisää välineitä ja työkaluja seksuaalisuudesta puhumiseen, mutta ennen kaikkea rohkeutta ottaa asioita esille. Seksi on toiminta siinä kuin hampaiden pesu, eikä seksuaaliset halut häviä sairastumisen tai vammautumisen myötä. Kohtaan ihmisen toimintaterapiassa kokonaisvaltaisesti ja kartoitan hänelle tärkeitä toimintoja. Jos hänelle on tärkeää tyydyttää itseään seksuaalisesti tai pystyä tyydyttämään kumppani, toivon todella että minulla olisi keinoja ja ennen kaikkea rohkeutta myös auttaa näissä asioissa, jotta hän pystyisi näihin hänelle tärkeisiin toimintoihin. Kaikkein tärkeimpänä koen sen luottamuksen terapiasuhteessa, että kaikesta pystytään puhumaan.

Seksuaalineuvojan vastaanotto on avoin myös ajanvarauksella ulkopuolisille, ei vain osana toimintaterapiaa. Seksuaalisuus aiheena on ihmisten korvia kuumottava ja poskia punoittava ja vammaisten seksuaalisuus varsinkin on suuri tabu. Mutta jo näin alkuvaiheessa ja ensiaskelilla uraani olen huomannut miten tärkeä aihe on ja miten paljon ihmiset ottavat yhteyttä kysyäkseen mieltä painavia kysymyksiä. Ihmisillä on tarve ja he haluavat saada apua myös tällä saralla elämää. Seksuaalisuus on osa kokonaisvaltaista ihmistä ja siitä halutaan pitää huolta. Myös vammaisilla ja sairastuneilla. Kuntoutuksen ammattilaisilla on suuri rooli olla tukena kuntoutujien monenlaisissa haasteissa - eihän unohdeta tätäkään puolta, jookos?

 

Henna Kekkonen, toimintaterapeutti ja pian valmistuva seksuaalineuvoja

 

TIETOISKU;

Seksuaalineuvonnassa selvitellään seksuaalisuuden ja seksielämän erilaisia häiriöitä. Neuvonta on yksilöllistä ja luottamuksellista seksuaaliongelmien kohtaamista ja hoitamista keskustelun avulla.Seksuaalineuvojan vastaanotolla on mahdollista keskustella yksin tai yhdessä kumppanin kanssa. Keskustelut ovat luottamuksellisia. Seksuaalineuvonta perustuu keskusteluun ja mahdollisiin kotitehtäviin. Joskus jo yksi tai kaksi tapaamista riittää. Keskimäärin seksuaalineuvonnassa käydään viisi kertaa. Myös puhelinneuvonta ja kotikäynnit ovat mahdollista. Ajanvaraus ja tiedustelut puh. 050-344 7864 tai henna.kekkonen(@)terapiaperhonen.com