Terapiaperhonen Oy Nojanmaantie 26, 57210 Savonlinna / Teollisuuskatu 10, 50130 Mikkeli

Puhutaan. Mutta miten?

Minulta on usein nyt kysytty, että mitä minä siitä seksistä nyt puhun kuntoutujien kanssa ja miten, kun alan olla “ammattilainen”. Vastaan aina, että minä mikään ammattilainen ole vaan ihminen ihmiselle ja puhun siitä, mistä kuntoutuja haluaa puhua. Kuntoutuksen alan ammattilaisella on paljon taitoja kohdata ihmistä, olla lähellä, kuunnella ja kulkea rinnalla. Pitkissä asiakassuhteissa näemme paljon kuntoutujan henkilökohtaista elämää, käynnit eivät keskity pelkästään esimerkiksi jumppaamiseen. Tai ainakin todella toivon, että näin ei ole. Vaan ammattilainen haluaa kohdata kuntoutujan kokonaisvaltaisesti ja pyrkiä auttamaan ihmistä sen kaikilla elämänalueilla, mihin vamma tai vammautuminen vaikuttaa. Varsinkin kun teemme kotikäyntejä, menemme kuntoutujan omalle henkilökohtaisimmalle tontille mitä on. Astumme konkreettisesti sisään hänen elämään ja siellä ollessamme meidän täytyy kunnioittaa kaikkea, mikä hänen elämäänsä kuuluu. Usein yhtenä osa-alueena ihmisen elämässä on myös parisuhde, mutta aina ihmisen elämään kuuluu seksuaalisuus.

Nämä aiheet eivät ole helppoja käsitellä myöskään ammattilaiselle. Siksi ajattelin, että kirjoitan heti toisen tekstin vähän edellisen kanssa samasta aiheesta, mutta nyt enemmän pohdinnoista, mitä seksuaalisuuden äärelle astuminen vaatii ammattilaiselta. Pohdinnat on helppo linkittää kaikille sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, mutta itse kirjoitan totta kai kuntoutuksen näkökulmasta katsoen. Tuntuu, että tästä asiasta olisi minulla sanottavaa paljonkin – toivottavasti jaksat lukea loppuun saakka.

Maarit Sinisaari-Eskelinen yms (lähdeviite lopussa) kirjoittivat vastikään Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä, että lukuisissa kansainvälisissä, mutta myös kansallisissa tutkimuksissa tuodaan selkeästi esille, että erilaiset potilasryhmät odottavat terveydenhuollon ammattilaisilta tukea, tietoa ja lupaa kysyä myös seksuaalisuuteen liittyvistä asioista  Tutkimusten mukaan he myös odottavat, että terveydenhuollon ammattilaiset tekevät aloitteen seksuaalisuudesta keskustelemiseen. Mutta mikä se aloite sitten voisi olla? Yhtäkkiä puskista kysymys seksistä voi tulla kuntoutujallekin järkytyksenä, mutta tässä taas kannattaa kuulla mistä asiakas puhuu. Virtsanpidätys ongelmista voisi helposti siirtyä puhumaan, että onko erektiossa ollut ongelmia. Tai jos vaimon nalkutus väsyttää, niin kysyä, että miten muuten parisuhde voi, onko siinä hyvä olla. Luvan anto seksuaalisuudesta puhumiseen on yllättävän pieni ele tai lause, jonka jälkeen pallo on kuntoutujalla. Painostaa ei saa, eikä udella, vaan antaa lupa asioiden tulemiselle jos kuntoutuja itse niin haluaa.

 

Kirjallisuutta löytyy asiasta ja asian vierestä paljon.

 

Kuulee sanottavan, että ei ole työkaluja tai osaamista keskustella. Mutta onko se todella totta? Seksuaalisuus ja seksi on sellainen aihe, joka löytyy jollain tavalla meidän kaikkien elämästä. Ei – tämä ei tarkoita, että meidän täytyisi jakaa omaa elämäämme – vaan että ammattilaisen ensimmäinen askel kohti tätä aihetta on istahtaa oman seksuaalisuuden äärelle. Seksuaalisuus on jokaisella meistä omanlaisemme ja kasvamme siihen lapsesta saakka. Opimme mikä on oikein, mikä väärin, miten toista ihmistä kosketetaan ja missä menee oman kehon rajat. Näemme minkälaisia rooleja naiset ja miehet ottavat ja rakennamme niistä käsityksemme, jotka näyttäytyvät pitkälle omaankin elämäämme ja vuorovaikutukseemme toisten ihmisten kanssa. Miten kotona on puhuttu kuukautisista, seksistä, ehkäisystä? Onko vanhemmat vaihtaneet kanavaa, kun telkkarissa vilahtaa paljas rinta? Mikä on piiloteltua ja mistä on puhuttu avoimesti? Näistä kaikista rakennamme omat arvomme, omat asenteemme ja omat työkalumme, miten pystymme kohtaamaan näitä asioita, kun kyseessä on toinen ihminen. Jotkut asiat ovat vaikeita ymmärtää ja koemme ne pelottaviksi. Mutta juuri tämä asia on tärkein, mitä ammattilaisen tulee ensin käsitellä. Mitä minä pelkään ja mitkä tuntuvat epämiellyttäviltä?

Kun tiedämme ja tunnistamme omia ajatuksiamme, seuraava askel on hyväksyä, että niiden kanssa voi elää ja samalla sallia toisten erilaiset tavat. Koska seksuaalisuus näyttäytyy jokaisella omalla tavallaan, jokaisella on erilainen tausta ja jokaisella on erilaiset mieltymykset. Jos itse en hyväksy pornografiaa, tarkoittaako se sitä, että en todellakaan voi auttaa kuntoutujaani pääsemään sen pariin, jos hän sitä haluaa? Eli ihan niin kuin hyväksymme muutkin erilaisuuden piirteet ihmisissä neuropsykologisista oireista kehitysvammaisuuteen, voisimme hyväksyä myös erilaiset mieltymykset seksuaalisuudessa.

Katja Hautamäki-Lamminen on tehnyt vuonna 2012 hienon väitöskirjan seksuaalisuuden muutoksista syöpään sairastuessa. Siellä tuloksissa todettiin, että potilaat eivät pitäneet ohjauksessa tärkeänä terveydenhuollon ammattilaisen sukupuolta tai ammattia vaan tärkeitä ominaisuuksia olivat helppo lähestyttävyys, hyvät vuorovaikutustaidot, oikeanlainen asenne ja herkkyys huomata potilaan tarve keskusteluun. Ja eikö näitä kaikkia voisi löytyä jo automaattisesti meidän työkaluista? Eli piiloudumme liikaa taitojen tai tietojen puutteen taakse. Ikään kuin se tarvitsisi jotain erityistä koulutusta, että pystyn kuuntelemaan kuntoutujaa tästä aiheesta. Ja vielä kun miettii pidemmälle, en vain kuuntele vaan kuulen. Olen läsnä.

Toinen askel kohti aihetta on rohkeus. Kuten totesin, ei tarvita välttämättä tietoa tai tarkempaa taitoa, vaan rohkeutta. Rohkeutta olla läsnä, rohkeutta kuulla. Hyvin usein kuuntelu on se, mitä kuntoutuja kaipaa. Tunne siitä, että hän voi kertoa mieltä painavista asioista ja pyöritellä tunteita jonkun tuella. Kuntoutuksen alan ammattilaisena kohtaan aina ja usein kysymyksiä eri aiheista mihin en tiedä vastauksia. Vastaanko silloin aina, että sori, ei kuulu minun työhöni ja vaihdan puheen aihetta? Sivuutan kuntoutujan kysymykset ja huolet ja siirryn seuraavaan tehtävään. Itse ainakaan en pysty tähän. Vaan kuuntelen kysymyksen ja jos on aikaa, niin yhdessä voimme heti vaikka googlesta etsiä pikavastausta. Jos ei löydy, niin vastaan, että nyt en tiedä vastausta sinun esittämään kysymykseen, mutta sopiiko, että selvitän tämän ja palataan aiheeseen ensi kerralla? Ei ole väärin, että en tiedä! En koe huonommuutta siitä, että en osaa vastata kaikkeen. Eikä kukaan kuntoutuja ole minua siitä syyttänyt, että en ole osannut. Siinä kohtaa, kun ammattilainen myöntää tietämättömyytensä, mutta lupaa asian selvittää, hän usein näyttää samalla osaamisensa. Ammattilainen, joka haluaa auttaa, on valmis selvittämään ja oppimaan samalla itse lisää, voi olla varma, että saavuttaa samalla luottamusta ja pätevyyttä kuntoutujan kanssa työskentelyyn.

 

Keskustelun tukena voi käyttää esim. kortteja, kuvia….mikä itsestä tuntuu hyvältä!

BETTER-MALLI KESKUSTELUN TUEKSI

Kun lupa keskusteluun on annettu ja aihe tulee käsille, itseäni on helpottanut perehtyminen ohjaustilanteiden jäsentämiseen tarkoitettuihin työkaluihin. Itse olen kokenut selkeimmäksi ja helpoimmaksi BETTER-mallin, jota myös Sinisaari-Eskelinen ym. esittelivät artikkelissaan puheeksi ottamisen tukena terveysalan ammattilaisille. Better mallin ovat luoneet Mick, Hughes ja Coheen vuona 2004. Malli on kehitetty alunperin syöpää sairastavien hoitoon, mutta se soveltuu hyvin myös kaikkiin muihin seksuaalineuvonnan tilanteisiin.

Better-malli muodostuu kuudesta vaiheesta:

  1. Asian puheeksiotto (Bring up the topic), jossa luodaan otollinen ilmapiiri seksuaalisuuden puheeksi ottamiseen.
  1. Huolen ilmaisussa (Explain), kuntoutujalle kerrotaan, miksi  aiheen esille ottoa pidetään tärkeänä sekä tarjotaan hänelle mahdollisuus kertoa huolenaiheistaan.
  1. Asiasta kertomisen vaiheessa (Tell) käsitellään asiakkaan esille tuomia huolenaiheita ja etsitään mahdollisia ratkaisuja. Tässä vaiheessa ammattilainen kuvaa oman osaamisensa rajoja ja myös sen, että tietoa on aina mahdollista selvittää lisää.
  1. Oikea-aikaisuuden vaiheessa (Timing) puheeksi ottamista tarkastellaan ajoituksen näkökulmasta. Asiakkaan kannalta tämä tarkoittaa sitä, että hän tietää voivansa
    ottaa esille seksuaalisuuteen liittyviä asioita silloin, kun se sopii hänelle parhaiten. Tämä edellyttää terveydenhuollon ammattilaiselta herkkyyttä tunnistaa puheeksi ottamisen oikea-aikaisuus.
  1. Ohjauksen vaiheessa (Educate) asiakkaalle kerrotaan esimerkiksi airauden ja hoitojen vaikutuksista, ohjataan mm. erilaisten apuvälineiden ja liukasteiden käyttöä tai konkreettisia neuvoja ongelman ratkaisemiseksi.
  1. Kirjaamisen vaihe (Record) sisältää käydyn ohjauskeskustelun ja käsiteltyjen asiasisältöjen kirjaamisen ja ohjaustilanteen arvioimisen potilasasiakirjoihin. Kirjaaminen luo jälleen lisää ammatillisuutta ja antaa myös luvan muille kuntoutujan kanssa työskenteleville palata aiheen ääreen, jos kuntoutuja niin haluaa. Kirjaamalla ammattilainen varmistaa, että asiaa normalisoidaan myös muiden ammattilaisten keskuudessa. 

MUTTA ENTÄ JOS EI?

Kun olet käynyt läpi yllä olevat asiat ja jos toteat niiden jälkeen, että ei – tämä ei todellakaan ole minun osaamista eikä minulla ole rohkeutta astua näiden ääreen, niin silti ammattilainen ei voi asioita ja kuntoutujaa sivuuttaa. Siinä vaiheessa ammattilaisen täytyy, painotan sanaa täytyy, osata ohjata kuntoutuja eteenpäin. Sanoa, että nyt ei valitettavasti pysty itse auttamaan, mutta etsitään ihminen, joka voi. Se voi olla joku toinen henkilö ihan omasta työyhteisöstä, jonka tiedät pystyvän näistä asioista keskustelemaan. Se voi olla hoitaja tai lääkäri. Tai se voi olla seksuaalineuvoja. Tässäkään tilanteessa ammattilainen ei kuitenkaan voi jättää asiaa kuntoutujan kontolle. “Soita jollekin neuvojalle” -lause jättää kuntoutujan yksin, eikä hänellä ehkä ole taitoja, keinoja tai väyliä etsiä apua. Ammattilaisen tehtävänä on antaa konkreettinen puhelinnumero tai nimi kuntoutujalle käteen, mistä voi apua pyytää. Omien kuntoutujieni kanssa se voi tarkoittaa myös sitä, että oikeasti soitan ihmisen kanssa kyseiseen numeroon. Tähän täytyisi kyllä kaikilla sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilla olla osaaminen.

Tieto lisääntyy ja karttuu itsellänikin koko ajan. Vaikka olen jo kohta käynyt neuvojakoulutuksen, silti vastaan kuntoutujien konkreettisiin kysymyksiin usein, että en tiedä mutta selvitetään. Konkreettisesti seksiin tai seksin toteuttamiseen liittyviin kysymyksiin löytyy hurjan paljon tietoa helpolla internetin hakukone osaamisella, joka on kaikkien ammattilaisten saatavilla. Niitä ei missään koulussa edes välttämättä opi, vaan tapausten karttuessa tieto karttuu. Itse toimintaterapeuttina ja seksuaalineuvojana olen totta kai käytettävissä myös ammattilaisten konsultaatioon ja koulutuksiin. Vastaan mielelläni kysymyksiin ja annan vinkkejä. Tulen myös mielelläni työpaikoille avaamaan keskustelua ja antamaan käytäntöön esimerkkejä.

 

Henna Kekkonen

Toimintaterapeutti AMK

 

Lähteitä ja tutustumisen arvoista: 

Sinisaari-Eskelinen, Maarit – Jouhki, Marja-Riitta – Tervo, Pirjo – Väisälä, Leena 2016. Työkaluja seksuaalisuuden puheeksi ottamiseen: Plissitistä Betteriin. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti. 53:286-293. http://journal.fi/sla/article/view/59673

Hautamäki-Lamminen, Katja 2012. Seksuaalisuuden muutokset syöpään sairastuessa. Akateeminen väitöskirja. Tampereen Yliopisto. http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/66885/978-951-44-8760-6.pdf?sequence=1

Bildjuschkin, Katriina – Ruuhilahti, Susanna. 2010. Puhutaan seksuaalisuudesta – ammatillisia kohtaantumisia sosiaali- ja hoitotyössä. Helsinki: Kirjapaja.