TERAPIAPERHOSEN BLOGISTA

Lamauttava, koko kehossa aaltoileva viiltävä kipu, joka ei mennytkään ohi

Se kipuaalto laittoi koko elämäni uusiksi siitä hetkestä alkaen. Se, fibromyalgia, kipu-uupumusoireyhtymä.

Itsellä fibromyalgia alkoi todella rankoilla oireilla ja romahdutti toimintakyvyn likipitäen sadasta nollaan. Kävely ei onnistunut, tavaroista otteen ottaminen ei onnistunut, unenlaatu oli todella heikkoa ja voimakas aivosumu hallitsi kivun lisäksi päivien kulkua. Koko kroppa tuntui kapinoivan jokaista liikettä vastaan, mitä ihmeellisimmin oirein. Aktiivinen elämä ja työura sai väistyä. Oireyhtymä todellakin. Lääkkeitä kokeiltiin useita, mutta oikeastaan mistään en saanut omalla kohdallani erityisempää vastetta. Liikuntaa suositeltiin, mutta sillä hetkellä enemmänkin suututti koko suositus, kun itse makasi sikiöasennossa kramppiensa kanssa.

Kun ei pystynyt liikkumaan, oli pakko ajatella. Suhtautua uuteen pelottavaan tilanteeseen ja muuttaa kiukku voimavaraksi. Oli pakko opetella kuuntelemaan kehon viestejä ja venyttää kärsivällisyyttään äärimmilleen, ja sen ylikin. Jossain vaiheessa, se pahin jakso sitten väistyi. Uskalsin kokeilla alkuun vähän kävelyä, josta alkoikin merkittävä kuntoutumisen eteneminen. Oli vaan uskallettava, kohdata itsensä kipujensa kanssa ja kompuroida askel askeleelta.

Omalla kohdallani loppu viimein liikunta ja ravitsemus on ollut se kaikkein merkittävin oireidenkirjon tasauttaja. Kivut ovat pääosin laantuneet sille tasolle, että niiden kanssa pystyy elämään suht normaalia elämää ja aivosumut eivät ole enää niin pahoja, poikkeuspäiviä lukuun ottamatta. Kuitenkin unenlaatu on ollut heikkoa pääosin koko ajan, johon olenkin etsinyt tietoa jatkuvasti mikä siihen voisi auttaa liikunnan ja ravinnonlaadun lisäksi. Asia alkoi korostumaan enemmän, kun pääsin vihdoin siirtymään työelämään takaisin ja heikko unenlaatu alkoi haittamaan työpäiviin keskittymistä.

Fibro tarkoittaa sidekudosta ja myalgia kipua lihaksissa”.
https://www.reumaliitto.fi/fi/reuma-aapinen/reumataudit/fibromyalgia

Törmäsin tukiryhmien keskusteluissa Neurosoniciin. Onnekseni tämä samainen laite löytyi työpaikaltani Terapiaperhosesta. Siitä oli muutama muukin fibromyalgiaa sairastava saanut apuja ja ajattelin, että noh, kokeillaan nyt sitten. Tuskin siitä ainakaan haittaa olisi. Siinä vaiheessa en vielä tiennyt täysin, että mistä oli kyse ja miten laaja-alaisesti kyseinen laite vaikuttaa kehoon sekä mieleenkin. Alkuun kokeilin rentouttavia ohjelmia ja yllätyksekseni huomasin, että nukuinkin pari seuraavaa yötä todella hyvin. Jonkun aikaa rentouttavia ohjelmia käytettyäni aloin huomaamaan, että paremman unenlaadun lisäksi myös kipujeni taso alkoi laskea yleisesti ja nestekierto toimi paljon paremmin, joka sekin oli jumittanut ajoittain täysin. Olisinpa hoksannut kokeilla tätä aiemmin!

Nyt poikkeustilanteen vallitessa on tullut erityisesti huomattua kehon ja mielen huoltamisen tärkeys. Etätyöskentelyn asennot ovat mitä ovat ja salille ei oikein voi mennä, joten paikat menevät jumiin ja jatkuva epävarmuuden tunne jo itsessään stressaa mieltä ja kehoa. Varsinkin tässä kohtaa Neurosonic on kyllä ollut itselle yksi pelastus. Kehon ja mielen saa pakotettua rauhoittumaan, sekä aineenvaihduntaa vähän potkittua liikkeelle.

Poikkeustilanne tai ei, niin päivät eivät todellakaan ole veljiä keskenään. Sen tietää jokainen kipupotilas. Tänään voin ja saan olla kiitollinen kuntoutumisestani ja siitä, että olen taas mukana työelämässä. Matka ei missään vaiheessa ole ollut kivutonta, mutta sanoisin, että kaiken sen kompuroinnin arvoista. Kiitos tästä päivästä <3

Kirjoittaja: Laura Kostiainen, Terapiaperhonen Oy, Assistentti

Jätä kommentti

Item added to cart.
0 items - 0,00