TERAPIAPERHOSEN BLOGISTA

Ajatuksia voimavarakeskeisyydestä fysioterapiassa, osa 1

Fysioterapiaprosessi on usein selkeä: ihmisellä on ongelma esim. kipuun tai perusliikkumiseen liittyen ja hän tulee fysioterapiaan saadakseen ongelmaan helpotusta. Useimmiten hän on myös valmis tekemään aktiivisesti töitä saadakseen ongelman ratkaistuksi. Aina ei kuitenkaan ole näin, kuntoutujalla voi olla esim. motivaation puutetta, huolia tai perheessä on ongelmia, jotka haittaavat kuntoutumista. Vakavaan sairastumiseen liittyvä kriisi ja mielialan lasku voivat myös vaikeuttaa  tilannetta. Miten tällaisessa tilanteessa minun fysioterapeuttina tulisi toimia, jotta kuntoutuminen olisi mahdollisimman hyvää?

Fysioterapia on muiden terapiamuotojen tavoin aikojen kuluessa muuttunut paljon. Aluksi on hyvä tarkastella, miten nykyiseen tilanteeseen on tultu. On hyvä tuntea historiaa, että voi oppia ja mennä eteenpäin. Fysioterapialla on oma tarinansa. Jo antiikin Kreikassa käytettiin hoitomuotoina liikuntaa, hierontaa ja vesihoitoa. Fysioterapia kehittyi erityisesti maailmansotien jälkeen, jolloin alettiin kuntouttaa sodissa vammautuneita. Vallalle kehittyi vähitellen ratkaisukeskeinen työskentelytapa, jossa esim. selkäkipuisen kuntoutujan vaivan aiheuttajaa on pyritty selvittämään testein ja tutkimuksin sekä hyödyntäen biomekaniikan tietoja. Tämän jälkeen vaivaa on hoidettu opittujen menetelmien mukaan ja saatu usein hyviä tuloksiakin. Terapiassa on siis hoidettu selkää eikä välttämättä ihmistä. Onneksi viime vuosina käsitykset ovat muuttuneet. Fysioterapiassa pyritään entistä enemmän asiakaslähtöiseen ja kokonaisvaltaiseen toimintatapaan, jossa hyödynnetään kuntoutujan vahvuuksia ja voimavaroja.

Kokonaisvaltaisuuteen ohjaa myös ICF:n (International Classification of Functioning, Disability and Health) lisääntyvä käyttö fysioterapian ja terveydenhuollon kirjaamisessa. ICF kuvaa yksilön toimintakykyä kokonaisvaltaisesti; toimintakyky on moniulotteinen, vuorovaikutuksellinen sekä dynaaminen tila, joka koostuu terveydentilan sekä yksilön ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksesta. Toimintakyky käsitteenä kattaa kaikki ruumiin/kehon toiminnot ja rakenteet, suoritukset – jotka osin rakentuvat kehon rakenteiden ja toimintojen varaan, sekä osallistumisen eri elämäntilanteisiin ja yhteisön elämään. Toimintarajoitteet puolestaan kattavat ruumiin/kehon vajavuudet ja suoritus- sekä osallistumisrajoitteet. (World Health Organization/Stakes. 2013. ICF – Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus). ICF:n käytön myötä huomioimme siis aiempaa paremmin esim. kuntoutujan elämäntilanteen ja hänen lähipiirinsä. Käytäessä yhdessä kuntoutujan kanssa läpi hänen tilannettaan ICF:ää hyödyntäen tämä todennäköisesti selkeyttää hänen kokonaiskuvaansa tilanteestaan. ICF ohjaa hänen ajatuksiaan kuntoutumisestaan positiivisella tavalla. Sama pätee myös hänen lähipiiriinsä. Kuntoutuksessa on tärkeää ”voimaannuttaa” kuntoutujaa ja käydä asiat läpi kannustavalla tavalla.

Juha Veinola, fysioterapeutti / Terapiaperhonen

Lähteet:

Arnkil, Tom Erik & Seikkula, Jaakko. (2014) Nehän kuunteli meitä. Tampere: Juvenes Print

Heiskanen, Vesa (2001). Michael White ja tarinoiden keveä syvyys. Ratkes 4/2001.

Holm, Pekka (2011). Voimavarakeskeinen psykoterapia ja muutos. Ratkes 1/2011.

Jämsä, Hanna (2016). Dialogisuus fysioterapiassa. Opinnäytetyö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Morgan, Alice (2008). Johdatus narratiiviseen terapiaan. Jyväskylä: Gummerus

Mäenpää, Elina (2012). Reflektion taidosta. Opinnäytetyö. Aikuis- ja Yhteisökoulutus & Palmenia

Seikkula, Jaakko & Arnkil, Tom Erik (2005) Dialoginen verkostotyö. Helsinki: Tammi

Sukula, Seija & Vainiemi, Kirsi GAS-menetelmä, käsikirja, versio 4. Kela

Suomen fysioterapeutit / Eettinen toimikunta (2014) Fysioterapeutin eettiset ohjeet

World Health Organization/Stakes (2013) ICF – Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus. Tampere: Juvanes Print

Jätä kommentti

Nimike lisätty ostoskoriin.
0 nimikettä - 0,00